Pasa

Bio

PASA

Viidestä nuoresta miehestä koostuva Pasa on nuorta soittamisen paloa ja energiaa parhaimmillaan. Musiikissa on kuultavissa modernilla tavalla indie-vaikutteita yhdistettynä suomirockiin. Hege, Feniks, Otto, Olkku ja Kleme perustivat bändin vuonna 2008 ja levytyssopimus Warner Musicin kanssa solmittiin jo alkusyksystä 2010. Nuoret miehet ovat soittaneet kuitenkin vaahtosammuttimen kokoisesta asti.

Pasan nimeä kantava debyyttialbumi julkaistiin 14.9.2011. Albumin tuottajana toimi Rubik –yhtyeestä tuttu Artturi Taira ja vastaavina tuottajina Teja Kotilainen sekä Lasse Kurki. Albumi sisältää 10 kappaletta, jonka sanoituksista ja sävellyksistä on vastannut bändi itse. Biisit kertovat runoillen rakkaudesta, lapsuudenmuistoista ja kotikulmista vilpittömällä ja viehättävällä vimmalla. Pasa edustaa musiikillaan suomirockin uutta sukupolvea, joka on tullut jäädäkseen.

Pasa on vilissyt lukuisten rockpoliisien ja musadiggareiden huulilla tämän hetken yhtenä lupaavimpana yhtyeenä. Viime vuonna Pasa valittiin musiikkialan ammattilaisten järjestämään Tulevaisuuden tusina 2011 –äänestykseen, jossa valitaan ensi vuoden potentiaalisimpia artisteja.

Pasa nähtiin Elämä Lapselle –konsertissa levynjulkaisupäivänä 14. syyskuuta. Bändi aloitti syksyn keikat Tavastialta 11.8. jossa se esiintyi n. 400 hengelle.

Metsä yöhön vaihtuu –musavideo:
http://www.youtube.com/watch?v=0HsPQLGluwU
Clipit albumin kappaleista:
http://www.youtube.com/user/WMFinland#p/u/8/D8xwnDY6q_g

Pasa kokoonpano:

Henri Pasa (laulu,basso)

Feniks Pasa (kitara,syna)

Otto Pasa (kitara,taustalaulu)

Olavi Pasa (rummut)

Elias Pasa (trumpetti,syna,taustalaulu)

Keikat:
.(JavaScript must be enabled to view this email address)
/ Puh. +46 733550043

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Warner Music / .(JavaScript must be enabled to view this email address)
Puh. 010 841 7537